Joskus sitä saa karulla tavalla herätyksen siitä, miten kiitollinen saa olla. On perhe, koti ja ne tärkeimmät, lapset. Vanhemman lapsen eilinen syntymäpäivä sai ikävän käänteen, kun tyttö tuli vauhdilla alas hevosen selästä. Ilta vietettiin päivystyksessä ja pitkät tunnit päättyivät lopulta lastenpolille, jonne tyttö jäi yöksi tarkkailuun. Onneksi taidettiin selvitä säikähdyksellä, kipeällä kädellä (ei röntgenkuvassa näkyviä murtumia) ja aivotärähdyksellä.
Ihme kyllä toimin koko tapahtuneen onnettomuuden ja pitkät tunnit sen jälkeenkin, rauhallisesti ja hermoilematta. Itku tuli vasta yöllä sairaalasta kotiin ajaessa. Superreipas ja urhea oli kyllä lapsikin, joka lähiterveyskeskuksesta ensiapupolille ajaessamme oksensi autossa (hienosti oksennuspussiin tähdäten) ja vielä monta kertaa illan aikanakin. Muisti pätki, päätä ja kättä särki ja olo taisi olla ihan kaikin muinkin tavoin todella surkea. Pieni, iso kymmenenvuotias. <3
Tässä sankari viime viikonloppuna järjestetyillä kaverisynttäreillä ja alempi kuva otettu eilen, virallisena syntymäpäivänä. Onneksi ei turvavarusteiden laadusta oltu tingitty ja päässä oli kunnon kypärä ja päällä turvaliivi. Kypärä menee tällin jälkeen tietenkin vaihtoon, mutta siihen sijoitetut rahat tuntuvat kyllä kaikista tärkeimmiltä sijoituksilta, mitä voi tehdä.
Paljon onnea rakkaalle esikoisellemme. Pysyttelehän jatkossa tiukasti satulassa. <3