Olen alkuviikon yksin kotona, sillä lapset ja mies viettävät syyslomaa mökillä minun ollessani normaalisti töissä. Sunnuntai-ilta meni sujuvasti pihahommissa, eilen tein pitkän työpäivän ja illan hengailin tallilla. Tänään tuo yksinolo ehkä konkretisoituu oikeasti, sillä tarkoitus on tehdä kotihommia "alta pois" ennen pesueen palaamista ja viettää siten koko ilta oikeasti yksin kotona.
Teemaan sopii hyvin mielestäni uusin viherkasvitulokas, kummituspuu (corocia). Melkoisen yksinäisen ja vähän reppanan näköinen tyyppi. Löysin viimein oman kappaleeni, ja nyt se koristaa ruokailutilan betonipenkkiä.
Puuni sai suojakseen Uashmaman paperipussukan. Kummituspuun lisäksi sekin taitaa olla melkoisen suosittu blogimaailmassa? Itse en näitä blogihittejä hätkähdä. Jos jokin näyttää mielestäni kauniilta ja kivalta ja olen sen vaikkapa useammastakin blogista bongannut, ei se jää hankkimatta vain sen takia "kun niin monella muullakin on". Itse seuraan blogeja, joiden tyyli on hyvin samanlaista kuin omani (tai ehkä enemmänkin sellaisia joiden suuntaan haluaisin tyyliäni kehittää), joten ei kai ihme olekaan, että moni juuri seuraamissani blogeissa näkyvistä jutuista saattaa jossakin vaiheessa päätyä omaan kotiinikin.
Tässä kuvassa näkyy kivasti kaunis polttopuiden säilyttämistapamme. Hehe. Järkyttävän isot ja pitkät puut tuodaan suoraan keittiöön uunin eteen lattialle, jossa saattavat päivän-kaksi kuivahtaa (riippuen siitä kuinka usein uunia lämmitetään). Tässä ei ihan esteettisyys yllä sille tasolle, jota toivoisin;). Meillä uunia lämmitetään talvikaudella niin usein ja paljon, että noiden jättihalkojen säilyttely sisällä olisi ihan mahdotonta. Uunissa kun palaa helposti kolme kertaa tuo määrä puuta, joka tuossa kuvan reunassa nyt näkyy. Joudun vain haaveilemaan kauniista takasta, jonka sivussa on siististi aseteltuna valikoituja tasamuotoisia koivuhalkoja. :D
Mukavaa tiistaita!
Liina.